Etusivu - Jäsenet - Liittyminen - Toiminta - Muuta

Toiminta

VMR pyrkii järjestämään toimintaa aina mahdollisimman paljon. Myös jäsenet voivat järjestää toimintaa VMR:läisille ja ilmoittaa sitten kutsuja tänne linkitettäväksi. Toimintaa VMR:ssä järjestetään aikalailla laidasta laitaan. Enimmäkseen löytyy varmasti perus koulu- ja estekilpailuita, mutta muitakin lajeja näkyy kohtuullisen paljon. Myös valmennuksia järjestetään.

Uusimpana tulokkaana vastikään toimintapuolellamme on aloittanut kasvattajakuvasto. Kasvattajakuvaston on tarkoitus yhdistää VMR:läisiä kasvatuksen tiimoilta. Kuvastosta voi löytää siitoskäyttöisiä tammoja ja oreja, sekä myydä ja ostaa VMR:läisten kasvattamia kasvatteja. Myös kasvattajapäivillä käydään. Lisää voit lukea aiheen linkistä alempaa.

Kilpailutoiminta

Kilpailutoiminta sisältää sekä kilpailut, että valmennukset. Kilpailuita pyritään järjestämään 10-30 kappaletta kuukaudessa, mutta enemmänkin, mikäli aikaa ja intoa riittää. Määrää voivat lisätä jäsenten järjestämät kilpailut, joten järjestämään siitä! Kilpailuita ja valmennuksia voitte ilmoitella listoille alla olevalla lomakkeella. Huomatkaahan, että kilpailuissa täytyy olla vähintäänkin etuuksia VMR:n jäsenille, jotta se hyväksytään listalle. Valmennukset hyväksytään myös kaikille avoimina, koska niitä järjestetään niin vähänlaisesti.

Avoimet kutsut
Valmennukset

Menneet kilpailut 2011
Menneet kilpailut 2010

Tapahtumat

VMR:ssä järjestetään myös välillä erilaisia tapahtumia, liittyen vuodenaikoihin, juhliin tai muihin aiheisiin. Saatamme myös osallistua seurojen keskisiin tapahtumiin.

Ei tapahtumia.

Toimintaa VMR:läisille?

Oletko järjestänyt kilpailut, valmennuksen tai jotakin muuta VMR:n jäsenille, tai onko tapahtumassasi etuuksia seuran jäsenille? Ilmoita siitä meille tällä lomakkeella, niin linkitämme tapahtumasi sivuillemme.

Aihe:
Nimesi:
Sähköpostisi:
Järjestyspaikka:
Laji (+ jaos):
Päivämäärä:
Kutsun URL:

Kasvattajakuvasto

Kasvattajakuvasto suunniteltiin viemään tämän virtuaaliseuran toiminta kokonaan uudelle tasolle. VMR:ssä panostetaan aktiiviseen toimintaan yhteisönä, ja tämä osa toiminnasta toivottavasti lisää tätä yhteisöllisyyttä entisestään. Kasvattajakuvastoon kuuluu sekä ori- että tammakuvasto, josta VMR:n jäsenet voivat etsiä kasvatukseensa uutta verta. Lisäksi täältä löytyy oma kasvattajafoorumi, jossa jäsenet voivat myydä ja ostaa kasvatteja.

Jos ilmoitat kuvastoon kuvan niin pidä huoli, että se on luvallinen sillä kuvat ovat hevosten omistajien vastuulla, ei seuran.

Orikuvasto - Tammakuvasto - Kasvattajafoorumi

Aihe:
Nimesi:
Sähköpostisi:
Hevosesi Virallinen nimi:
Sukupuoli:
Rotu:
Painotus:
Mahdolliset saavutukset:
Muuta mainittavaa:

Ulkoasun ©, kuvien ©
Luvaton kopiointi on aina rikos!